Materiaaliksi tunneille tai kokeeksi 6. luokalle

Kertausmateriaaliksi syksyn alkuun tai kokeeksi myöhemmin!
Jo tilanneiden palaute on ollut positiivista (kiitos tähän mennessä palautetta antaneille):

  • ”Minusta tämä oli tällä kertaa kiva koe, joka tarjosi oppilaille onnistumisen kokemuksia. Moni totesi, että pelottava valtakunnallinen ”oli paljon helpompi, kuin mitä he ajattelivat.
  • ”Jos tuon äänitteen laadun saisi paremmaksi / kuuluvammaksi jo alunperin,niin ei sitten laitteen säädöt estäisi kuuluvuutta. Muutoin mielestäni erinomaisen onnistunut koe !”
  • ”Mielestäni koe oli sisällöltään hyvä. Aion tilata ensi vuonnakin. Ehkä jäin kuitenkin kaipaamaan erillistä rakenneosaa tehtäviin. Monipuoliset tehtävät oli silti, mutta joku rakenneosa olisi hyvä olla lisäksi. Tämä oli ensimmäinen ranskan valtakunnallinen, jonka olen alakoulussa oppilailleni pitänyt. Kokemus oli myönteinen sekä itselleni että oppilailleni.”
  • ”Tänä vuona koe oli kerrankin sopivan tasoinen.Ei liian vaikea, niinkuin aikaisemmin. Myös hyvää oli se, että rakenneosio puuttui.”
  • ”Koe pitäisi saada opettajien käyttöön aikaisemmin (huhtikuu).”
  • ”Koe oli tänä vuonna vaikeustasoltaan sopiva ja aiheiltaan hyvä. Kuultu oli selkeä ja hyvin tehty. Tuottaminen oli myös erinomainen aiheeltaan. Kokeen asettelu on hankala koska lomake on takana. Vastaukset voisivat olla heti tehtävän perässä. En oikein ymmärrä vastauslomakkeen hyötyä.”

Valtakunnallinen 6. luokan koe
Voit edelleen ostaa tämän vuoden 6. luokan valtakunnallisen kokeen  « Nous sommes au lycée franco-finlandais d’Helsinki! ». Se sopii esimerkiksi peruskoulun 9. luokan B2-kielen tai lukion B3-kielen kokeeksi sekä kansalais- ja työväenopistojen opiskelijoille. Kokeen aihepiiri sopii kaikille ikäryhmille ja sen tehtävät ovat helposti sovellettavissa.
Tehtävät sijoittuvat kaikki aitoon koulumaailmaan, ja kokeeseen liittyy natiiviranskalaisen haastattelun sisältävä kuunteluosio. ja niissä esiintyvät aiheet ovat lähellä oppilaiden omaa elämää.
Koe maksaa 39 euroa ja sitä voi tilata yhdistyksen rahastonhoitajalta: therese.almen(at)kolumbus.fi
Kiitämme Helsingin ranskalais-suomalaista koulua erinomaisesta yhteistyöstä kokeen laadinnassa.